Sinikka Vepsä

Kuva minä olen?

Olen Sinikka Vepsä, 60-vuotias kahden nuoren aikuisen äiti Puistolasta. Ammatiltani olen sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja. Työskentelen Syystien Vanhustenkeskuksessa muistisairaiden vanhusten ryhmäkodissa osastonhoitajana.

Lapsuus

Olen syntynyt Turussa, mutta muutimme isäni työn perässä Helsinkiin 1960 Alppilaan Sipoonkadulle. Koulutieni aloitin Eläintarhan kansakoulussa. Viisihenkinen perheemme asui kaksiossa. Alppilasta muutimme Vantaalle Kaivokselaan uuteen kolmioon 1965.

Elämäni suurin tragedia kohtasi minua 5.9.1966 kun äitini Annikki kuoli tuolloin sydäninfarktiin 41-vuotiaana. Jäimme isän ja kahden isoveljeni kanssa nelistään. Kotikokin hernekeitto tuli tuolloin tutuksi. Isäni oli viisas mies.

Olin aina toivonut koiraa. Äidin hautajaisissa minulla oli rinnallani koiranpentu. Saara oli karkeakarvainen kettuterrieri ja vaikutti elämässäni 14 vuotta.

Opiskelu ja työ

Miesvaltaisen porukan keskeltä isäni katsoi parhaaksi laittaa minut tyttökouluun ja niin kävin keskikoulun Hallituskadun tyttökoulussa, joka sijaitsi vastapäätä Porthaniaa. Tyttökoulussa oli armeijamainen kuri, mutta hyvä opetus. Myyrmäen lukiossa pärjäsin leikiten tyttökoulusta saamillani hyvillä perustiedoilla.

Haaveilin toimittajan työstä, mutta minua ei hyväksytty Sanomien toimittajakouluun 1976. Opettajan ammatti oli myös suunnitelmissani. Työskentelin puoli vuotta esikoululuokan luokka-avustajana kunnes ystäväni innoittamana pyrin Helsingin Sairaanhoito-opistoon ja pääsin sisään. 1979 aloitin työni vakituisena sairaanhoitajana Meilahden sairaalassa III sisätautien klinikalla, hematologisella (veritautien) osastolla. 23-vuotiaalle tuo työpaikka oli melkoinen elämänkoulu. Kuoleman kohtaaminen tuli tuolloin tutuksi. Akuutti leukemia on paljolti nuorten ihmisten sairaus. Oli rankkaa hoitaa, tukea ja luopua samanikäisistä potilaista kuin itsekin oli. Lääketiede kehittyy jatkuvasti ja 1980-luvulla alkaneet luuydinsiirrot paransivat hoitoennustetta huomattavasti. Sydämeni jäi tuohon työpaikkaan pitkäksi aikaa. Kävin osastolla terveydenhoitajaksi erikoistumiseni jälkeen keikkatyössä aina vuoteen 1995 asti.

1983 terveydenhoitajaksi erikoistumiseni jälkeen ensimmäinen kesätyöpaikkani oli Helsingin Sanomat. Pääsinpäs tutustumaan toimittajien työhön työterveyshoitajan ominaisuudessa.

Työterveyshoitajan työssä viihdyin 23 vuotta. Suurimman osan ajasta työskentelin lääkäriasema työssä, jossa työskentelin enimmillään 90 yrityksen ja 1500 työntekijän työterveyshoitajana. Kouluttauduin SPR:n ensiapukouluttajaksi 1995 ja olen pitänyt kymmeniä ensiapukursseja työterveyshoitajana ollessani ja koulutan edelleen tarvittaessa. Olen SPR:n Malmin osaston jäsen.

2000-luvulta lähtien olin haaveillut siirtyväni vanhustyöhön. Molemmat vanhempani olivat kotoisin rajan takaa Karjalasta enkä ehtinyt tavata isovanhemmistani kuin äitini äitiä muutamia kertoja. Olen lapsesta asti rakastanut kuunnella vanhojen ihmisten kertomuksia ja tarinoita.

2002 työskentelin 8 kk vanhustyössä, mutta palasin vielä pyydettäessä takaisin työterveyshoitajaksi. 2006 sitten aloitin työni Syystien Palvelutalossa nykyisessä Vanhustenkeskuksessa. Helsingin kaupunki on hyvä työnantaja. Olen saanut säännöllisesti koulutusta, paljon enemmän kuin sain yksityisellä työnantajalla. Pidän työstäni paljon. Vanhustyö on minun juttuni! Onnittelen itseäni kun uskalsin vaihtaa sektoria ja aloittaa täysin erilaisessa työssä.

Perhe

Kauan kaivatun perheen sain 35-vuotiaana. Kaksostyttäreni syntyivät 1991. Tuolloin liityin myös Sydänlapset ry:n. Toiselta tyttäreltäni leikattiin aortankaaren ahtauma 6vrk:n iässä. Erinäisten komplikaatioiden johdosta tyttäreni vietti 4kk sairaalassa. Tuo aika oli rankkaa. Toinen vauva oli kotona ja toinen sairaalassa. Suomessa lasten sydänkirurgia ja muutenkin lääketiede on maailman huippua. Oli mahtavaa saada tyttö vihdoinkin kotiin. Tänä päivänä tuo laiha vauva on 180-senttinen opiskeleva ja osa-aika työssä käyvä nuori aikuinen samoin kuin kaksoissiskonsa.

Minne nuo 20-vuotta katosivat? Länsi-Pasilasta muutimme 1992 Puistolaan. Kaikkihan tapahtui vasta eilen? Kolme vuotta kotihoidontuella ja Nurkan leikkipuisto lapsineen ja äitineen tuli tutuksi. Sitten Puistolan ala-asteen ja myöhemmin Peruskoulun vanhempaintoimikunta, johtokunta. Puistola Seura ry ja sen näytelmäkerho. Lasten urheiluharrastuksissa, seurojen talkoissa mukana olo ja kilpailumatkat kuljetusapuineen rikastuttivat elämäämme paljon. Kun kirjoitan tätä tekstiä, kotona on enää aviomies ja sileäkarvaiset kettuterrierit Aada ja Karla. Tyttäremme asuvat onneksi 10 km säteellä ja tapaamme usein.

Politiikka

Politiikka on kiinnostanut minua aina. Tässä elämäntilanteessa minulla on vihdoinkin mahdollisuus lähteä mukaan vaikuttamaan asioihin helsinkiläisten parhaaksi. Nuorten syrjäytymisen ehkäisystä puhuminen ei saa jäädä vain sananhelinäksi. Peruskoulunsa päättäneille on löydyttävä opiskelu-, harjoittelu- tai työpaikka. Sama koskee ylioppilaaksi kirjoittaneita. Ei ole oikein, että nuori hakee 100 työpaikkaa eikä pääse edes haastatteluun, koska hänellä ei ole kokemusta. Mistä hän sitä kokemusta saa?

SDP on puolustanut aidosti hyvinvointipalvelujamme ja vastustanut jatkuvaa ihmisten eriarvoistumista ja tuloerojen kasvua. Nykyisessä työssäni olen nähnyt miten paljon parannettavaa helsinkiläisten vanhusten hoidossa on. Kotihoitoon on panostettava paljon, jotta voidaan turvata ikäihmisten kotona asuminen. Ammattitaitoista henkilökuntaa tarvitaan lisää etenkin kotihoitoon, mutta myös laitoksiin.

Hyvät, toimivat terveyspalvelut ovat jokaisen kansalaisen oikeus! Minulla on tietoa, taitoa, tahtoa, tarmoa ja tässä elämäntilanteessani myös aikaa vaikuttaa päätöksiin hyvän hoidon ja hyvän elämän puolesta! Siksi olin ehdolla 2012 kuntavaaleissa ja sain 476 ääntä päästen varavaltuutetuksi. Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa sain 1452 ääntä ollen kymmenen parhaan demariehdokkaan joukossa. Kuntavaalit 2017 ovat uusi yritys Helsingin kaupunginvaltuustoon.