Palmiaa ei tarvitse yhtiöittää

Tarjosin mielipidettäni kolme viikkoa sitten Helsingin Sanomille. Soitin toimittajalle parin päivän kuluttua. Hän pyysi lyhentämään mielipidettäni kolmanneksella. Kertoi, että ovat julkaisseet paljon mielipiteitäni, niin kuin ovat tehneetkin, kiitos siitä! Lyhensin juttua ilmeisesti liikaa kun sitä ei lupauksista huolimatta julkaistu.

Olen alkuvuodesta kuunnellut kuntaliiton juristia uuden kuntalain muutoksesta . Terveydenhoitajan koulutuksella päädyin siihen tulokseen juristin luennosta, että kuntalain muutos ei edellytä yhtiöittämään sen paremmin Palmiaa( HS 18.5.) kuin Helsingin kaupungin liikennelaitostakaan. Palmian liikevaihdosta erittäin pieni osuus tulee avoimilta markkinoilta. Ymmärtääkseni, jos tästäkin vähästä luovutaan, niin Palmia voi keskittyä tuottamaan korkealaatuisia palveluita kaupungille ja sen sidosyhtymille. Kokoomus ja osittain media ylläpitää käsitystä, että kaikki on yhtiöitettävä EU:n kilpailuneutraliteetti direktiivin vuoksi . Tämä ei pidä paikkaansa.
Kuntalain ja kilpailulainmuutokset eivät velvoita yhtiöittämään kaupungin palvelujen tuotantoa. Mikäli Palmian kiinteistöpalvelut, siivous, vartiointi ja henkilöstöruokailu yhtiöitetään, tämä avaa ovet kansainvälisille suuryrityksille . Tätä linjaa kokoomus ajaa takaa paljolti SOTE uudistuksessakin. Osakeyhtiön tarkoitus on ainoastaan tuottaa voittoa kasvottomille osakkeenomistajilleen ei suinkaan kaupungille. Tämä voitto otetaan suurimmalta osin työntekijöiden selkänahasta palkkoja ja työsuhde-etuuksia polkemalla. Palmia on tähän asti aivan kuten HKL:n myös tuottanut taloudellisesti sekä laadullisesti erittäin hyvää tulosta kaikilla mittareilla mitattuna . Kumpaakaan ei ole pakko yhtiöittää. Kokoomuksen Laura Rissaselle : koulujen, vanhusten, sairaaloiden ja päiväkotien ruokahuolto kannattaa järjestää aivan samalla tavalla kuin nytkin. Ammattitaitoisempaa , asiantuntevampaa ja edullisempaa ruokahuollon toimittajaa kuin Palmia ei löydy. Vanhustenhuollon ruokapalveluiden osalta minulla on tästä kokemusta työni puolesta. HKL:n vartiointipalvelut siirrettiin in- house toimintana 7 kuukautta sitten Securitakselta Palmialle . En ymmärrä miksi ne pitäisi ”osakeyhtiöittämisen” myötä taas siirtää takaisin Securitakselle tai jollekin muulle monikansalliselle osakeyhtiölle ?
Sinikka Vepsä, terveydenhoitaja Helsinki
HKL:n johtokunnan jäsen (sd)

Kommentit

  1. Toimitilahuoltajana tämän hetkinen työfiilis on kuin ”löysässä hirressä roikkuisi” Stressi taso 100 % ja pelko työpaikan puolesta suuri. Ja tuo palkkaus asia on katastrofaali jo pienipalkkaisena joutuisin tosi ahdinkoon jos yhtiöityttämisen myötä siivoojan palkkaa leikattaisin 17 %.
    Pidän työstäni ja kehitän siinä itseäni koko ajan kouluttautumalla, nyt alkaa motivaatio kärsiä tämän ”kissan hännän vedon ” takia.

  2. Kiitos viestistäsi Anita. Ymmärrän tuntemuksesi ja demareina yritämme parhaamme taistella Palmian yhtiöittämistä vastaan. Hienoa, että jaksat kehittää itseäsi ja kouluttautua. Teet arvokasta työtä eikä palkastasi voi leikata senttiäkään ! Aurinkoista kesää ja tsemppiä ! T Sinikka Vepsä

Jätä kommentti