Sinikka Vepsä

Blogi

Hyvää naistenpäivää kaikille maailman naisille, uskokaa unelmiinne

Naistenpäivä vakiintui 3. maaliskuuta päiväksi 1917 Pietarin tekstiiliteollisuuden lakon vuoksi. Kansainväliseksi naistenpäiväksi se on levinnyt Venäjältä. Tämän naistenpäivän aamun HS:sta luin kuinka vuonna 2000 Mosambikin tulvien takia puussa syntynyt Rosita Mabuiango opiskelee nyt lukiossa ja kuinka Afganistanissa ikivanhan perinteen takia tytöt muuttuvat vuosiksi pojiksi; ilmiötä kutsutaan bacha posh, pojaksi puettu. Samanlaista naamioitumista tapahtuu Intiassa, Malesiassa, Burmassa, Qatarissa ja Saudi-Arabiassa. Toimittaja Jenny Nordbergin mukaan kyse ei ole Islamin uskosta vaan siitä, että nainen ei voi olla naisena ihminen. Afganistanissa tytöksi syntyminen on vaarallista, kouluun ei saa mennä ja ruokakin saa muuta perhettä vähemmän. Pojaksi pukeutumisesta oli hyötyä, sai liikkua kodin ulkopuolella (tytöt eivät saa ilman saattajaa), leikkiä, riehua ja pelata jalkapalloakin. Pojaksi pukeutuneena. Vuodet poikana myös rohkaisevat tai saattavat puberteetti-iässä traumatisoida monia tyttöjä. Naisparlamentaarikko Azitaa, jonka perheen elämää kirjassa kuvataan, eteni politiikassa ja urallaan paljon sen takia, että sai rohkeutta poikavuosistaan. Norberg on kiertänyt ja haastatellut naisia Afganistanissa ja kirjoittanut kuulemastaan kirjan Kabulin tyttöjen salaisuus. Kirja on ilmestynyt myös Suomeksi ja Jenny Mordberg oli kertomassa kirjastaan myös Suomessa viime viikolla.

HS:ssa Nordberg kertoo, että ilmiö on palanen kadonnutta naishistoriaa. Pohjoismaissakaan naisilla ei ollut oikeutta koulutukseen eikä oikeutta valita aviopuolisoaan. Hänellä on suomenruotsalainen isoisä, siksi hän tuntee myös Suomen historian hyvin.

img005

Mietin omaa elämääni. Kasvoin paljolti poikien keskellä. Synnyin iltatähdeksi kymmenen ja yhdeksän vuotta vanhempien veljieni Erkin Ja Teuvon sisareksi. Isoveljeni saivat tehtäväkseen pitää huolta minusta. Niinpä vaunuissa vauvasta lähtien he kuljettivat minua mukanaan ystäviensä kanssa Turussa Takakirveen Rientolassa Turun Kisa- Veikkojen tapahtumissa olin aina mukana. Varmaan se ei ollut aina mukavaa, mutta koskaan he eivät valittaneet. Isäni ja äitini olivat Karjalan evakkoja ja rakensivat rintamamiestalon. Isäni oli kiireinen mies, kirvesmiehen työnsä lisäksi hän oli aktiivinen järjestöihminen. Niinpä kiersin poikien urheilukilpailuissa ja vapaa-ajanvietossa paljolti mukana.

Minusta tuli hiukan poikamainen. Muutimme Helsinkiin kun olin 5-vuotias. Maalaispoikina veljeni saivat Alppilan jengiltä turpaansa. Isä vei heidät nyrkkeilysalille Helsingin Jyryyn, jotta heidän ei tarvitsisi pelätä. He pärjäsivätkin hienosti SM-tasolle asti. Pikkutytöstä seurasin veljien kilpailuja eikä nyrkkeily sääntöineen vaikuttanut minusta mitenkään kummalliselta harrastukselta. Olympiamitalisti Arto Nilssonista tuli yksi teinivuosieni salainen ihastuskin. Äitini kuoli äkilliseen sairaskohtaukseen 1966. Olin 10-vuotias. Isäni laittoi minut Helsingin Tyttökouluun Hallituskadulle, jotta en tulisi liian poikamaiseksi. Kävin keskikoulun siellä ja koulu oli kuin armeija. Kuri oli kova. Myyrmäen Yhteiskouluun vaihdoin lukioon. Pelkäsin kovasti sekaluokkaan menoa, mutta ystäviltäni kuulin, että olin alusta asti aktiivinen ja sosiaalinen.

img008

Niistä unelmista. Unelmoin aina koirasta. Minulla oli paljon pehmokoiria. Äitini kuoltua isäni hankki minulle koiran, karkeakarvaisen kettuterrieri Saaran. Tämä unelma toteutui surullisen tapahtuman kautta, mutta auttoi minua selviytymään isosta menetyksestä. Nyt minulla on kaksi sileäkarvaista kettuterrieriä.

Terveydenhoitajan ammatti oli haaveenani sairaanhoitajaksi valmistumisen jälkeen. Ensimmäisellä kertaa en päässyt, mutta toisella pääsin erikoistumaan.

Olin asuntosäästäjänä pitkään. Pieneen yksiöön en 1. kertaa saanut sairaanhoitajana lainaa. Puolen vuoden kuluttua huomasin olevani samaisen yksiön velkainen omistaja Taka-Töölöstä.

Haaveilin lapsista. Tein kipeitä ratkaisuja elämässäni niitä saadakseni. Luovuin jo toivosta, kunnes 35-vuotiaana sain kaksostytöt.

Maailmaa olen aina halunnut parantaa ja tehnyt työtä eri tavoin toteuttaakseni parannuksia ja auttaakseni muita ihmisiä. Nuorten ja ikäihmisten asema huolestutti minua eniten. 2012 pääsin ensi kertaa kunnallisvaaleissa oltuani Helsingin varavaltuutetuksi. Nyt olen eduskuntavaaliehdokkaana ensi kertaa kevään 2015 vaaleissa.

Palaan alkuun. Elämäni vaikeuksia ei koskaan voi verrata Afganistanin tai Mosambikin tyttöjen kaltaisiin vaikeuksiin, mutta tärkein mitä haluan tänä naistenpäivänä sanoa: tytöt ja naiset, uskokaa unelmiinne. Ratkaisukeskeinen ajattelutapa auttaa työskentelyssä unelmia kohtaan. Poikien elämä riehumisineen rohkaisee. Tyttöjen pitää pienenä antaa riehua, kiipeillä puissa ja kokeilla rajojaan. Heitä ei saa väkisin pukea röyhelöihin ja pitää pumpulissa. Tasa-arvoinen kohtelu pienestä pitäen on tärkeää. Poikamaisuus tytössä ei ole pahasta. Unelmilla on taipumus toteutua!

Hyvää kansainvälistä naistenpäivää kaikille maailman naisille!