Sinikka Vepsä

Blogi

Kansanedustaja Rakel Hiltunen Suutarilassa Puistolan Demareiden vieraana maanantaina 23.2.2015 eduskuntaehdokas Sinikka Vepsän kutsumana

Rakel Hiltunen kertoi omasta poliittisesta heräämisestään. Halu auttaa eli polte kuten hän itse kertoi on kestänyt koko 26 vuotisen poliittisen uran. Rakel on ollut monessa mukana, luonut laajan verkoston ja tehnyt tehtävät kykyjensä mukaan hyvin. Tällä hän voitti äänestäjien, puoluetovereiden ja muiden kansanedustajien luottamuksen pysyvästi. Nyt poliittisen uran päättyessä, Rakel sanoi ”Voin katsoa ihmisiä rehdisti silmiin.”

Sinikka on ollut erilaisissa järjestöissä nuoresta asti. Työnsä ja perheen kautta näköala elämän eri puoliin kasvoi. Kaksostyttöjen muuttaessa omilleen Sinikka oli valmis suuntaamaan energiansa politiikkaan. Ensikertalaisena kuntavaaleissa hän onnistui heti pääsemään varavaltuutetuksi ihmisläheisen ja omana olemisen kampanjan kautta. Toiminta kuntapolitiikassa on laajentanut poliittista tietoa ja taitoa. Hänen mottonsa ”Arjen asiantuntija” on tärkeä viesti miettiessämme edustajaa Eduskuntaan. Sinikka on aito itsensä vaalikampanjassa ja työssään.

Arja Karhunen
Sinikan tukiryhmä