Sinikka Vepsä

Blogi

MUISTISAIRAILLE YKSIN ASUVILLE IKÄIHMISILLE TARVITAAN LISÄÄ RYHMÄKOTEJA

Muistisairas äitimme on säilötty kotiin, Hs:n mielipidekirjoitus 25.3.2015 www.hs.fi/mielipide/a1427173548506 on esimerkki siitä, minkä takia lähdin mukaan politiikkaan  vuonna 2012. Haluan kehittää näiden koteihinsa säilöttyjen ikäihmisten hoitoa inhimillisemmäksi.

Vuosina 2010- 2012 tein satunnaisesti ylimääräistä viikonlopputyötä kotihoidossa. Tässä työssä kohtasin näitä säilöttyjä ikäihmisiä. Iltavuorossa monen vanhuksen kotona odotti koskematon lounasruoka ja aamuvuorossa koskematon iltapala. Isossakin huoneistossa asiakas löytyi lähes aina sängystä pimeästä. Asunnon sisäpuolella ulko-ovessa luki monesti huomattavan isoilla tikkukirjaimilla lapulle kirjoitettuna ÄLÄ LÄHDE YKSIN ULOS.

Muistisairas ihminen ei enää jaksa kiinnostua yksin ollessaan TV:stä, radiosta, ei lehtien lukemisesta. Hän ei muista syödä sille jätettyä ateriaa. Ihmisen ikävä näkyi asiakkaiden silmistä. Sydäntä riipaisevaa oli jättää seuraa kaipaava vanhus yksin istumaan keittiön pöydän ääreen. Tietäen, että esille laitettu ruoka löytyy lähes koskemattomana taas seuraavaan työvuoroon saapuvalle hoitajalle. Mietitytti, osaako vanhus sänkyynsä, kaatuuko hän ja osaako hän painaa turvarannekettaan, jos sattuu kaatumaan? Hoitajat eivät ole tunteettomia robotteja. Huoli ja tunne työnsä riittämättömyydestä jää jäytämään mieltä. Tämän vuoksi moni hoitaja vaihtaa alaa.

Lääkkeidenanto, aamu- tai iltatoimissa avustaminen vie kaiken sovitun ajan. Ruokailujen seuraamiseen tai läsnäoloon ei ole varattu aikaa. 20 – 30 minuutin käyntiaika ei valitettavasti tähän riitä. Käyntiaikaan pitää sisältyä myös kirjaukset kotikäynnistä. Kun tein keikkatyötä kotihoidossa, 16 – 10 kotikäyntiä matkoineen oli normaali käyntimäärä klo 16-22 välillä. Ensimmäinen iltakäynti oli klo 16. Ympärivuorokautisessa muistisairaiden ryhmäkotihoidossa ollaan huolissaan, jos asukkaiden yöpaasto on yli 11 tuntia. Kotihoidossa yöpaasto saattaa olla jopa 16 tuntia.

Haluaisimmeko itse asua kotona, jos elämämme olisi ylläkuvatun kaltaista? Olisiko oma koti meille paras paikka? Muistisairas ikäihminen kaipaa usein lapsuudenkotiaan, jopa omakoti voi olla hänelle vieras paikka. Muistisairaiden ryhmäkoteja tarvitaan, jossa omanäköinen vanhuus mahdollistetaan ja asukkaiden yksilöllisyyttä kunnioitetaan. Koteja, jossa asukkaille on saatavilla apua, sosiaalisia kontakteja, ohjelmaa ja virikkeitä. Kuka meistä haluaa viettää elämänsä viimeiset vuodet yksin kodissaan aliravittuna, sängyssä maaten tai tuolissa istuen?